Olen kuullut monta kertaa, että ihmiset oikein odottavat maniaa. Mieliala kohoaa ylös ja yhtäkkiä koko maailma on avoin. Nousee sängystä ja silmät kirkastuvat.
Ei sovi mulle.
Olisin toista mieltä, jos yhtään enempää voisin olla masentunut. Olen ollut, mutta pitkään aikaan en. Mielialani vaihtelevat useasti ja siitä diagnoosi "sekamuotoinen" syntyykin.
Ajelin joskus vuosia sitten Kirkkonummella ja soitin serkulleni innoissani kuinka ison kalasaaliin sain. Hänen kysymyksensä jäi kaikumaan päähäni: "Kello on 23.00. Mitä helvettiä sä vielä siellä ajelet?" Tajusin, että en tiennyt itsekään. Oli kesä ja valoisaa ja kalastusta harrastaneena olin iloinen saaliistani. Samaan aikaan olin unohtanut, miksi ylipäätään olin menossa kotiin puolen yön aikaan perkaushommiin herättyäni kuitenkin samana aamuna kello viideltä kolmen tunnin yöunien jälkeen. Se kolme tuntia oli ainoa mihin olin parin vuorokauden aikana uinahtanut.
Okei. Havainto yksi: Hypomania alkaa, kun en oikein saa enää unta. Muuhun en olekaan vielä päässyt. En, vaikka olen saanut lopullisen diagnoosin yhdeksän vuotta sitten.
Mä niin vihaan tätä. Muurahaisia ihan miljoona ihon alla.
Kyselin pari päivää sitten vertaistukiryhmässä mitä eroa on manialla ja hypomanialla. Vastauksista tein yhteenvedon, että maniassa ei ihminen oikeastaan tajua olevansa vähänkään pienempi kuin henkilö, joka melkein voi säädellä kaikkia ja kaikkea ympärillään.
Omat uneni ovat tällä hetkellä erittäin vähissä. Luulin, että tälläkin kertaa toivottaisin tervetulleeksi talven pimeyden maiseman ylle. Ehkä kaksisuuntainen sittenkin taas yllätti.
https://www.youtube.com/watch?v=Qwwsw0170-k
https://www.youtube.com/watch?v=Qwwsw0170-k
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti